PAKKALAN ASUKASYHDISTYKSEN TIEDOTE 1/2012


[ Liikunta ][ Kerhot ][ Muu toiminta ][ Harrastuspaikat ]

Pakkalan asukasyhdistys ry on perustettu 25.2.1999. Asukasyhdistyksen viikottaisessa toiminnassa on mukana yli kaksisataa alueen eri ikäistä asukasta erilaisissa harrastuksissa ja kerhoissa. Asukasyhdistyksen tavoitteena on lisätä, edistää ja kehittää alueen kaiken ikäisten asukkaiden yhteistoimintaa ja hyvinvointia sekä toimia edunvalvojana asukkaiden puolesta. Pakkalan asukasyhdistys toimii yhteistyössä Vantaan kaupungin, Tikkurilan seurakunnan, Vantaan sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulun ja alueen järjestäjen sekä yritysten kanssa.

Pakkalan asukasyhdistys on omalta osaltaan pyrkinyt täydentämään puuttuvia palveluita ja toimintaan on vakiintunut luovan toiminnan iltapäiväkerho ja erilaiset harrastukset. Nuoret ovat aina olleet tärkeässä asemassa asukasyhdistyksen toiminnassa ja asukasyhdistys on vuosittain jakanut stipendit kaupungin tuella vastuuta kantaville nuorille. Asukasyhdistys toivoo asukkaita mukaan toimintaan ja näin omalta osaltaan parantamaan yhteistoimintaa alueen asukkaiden välillä.

Pakkalan asukasyhdistyksen jäseneksi voi liittyä asukasyhdistyksen järjestämissä tilaisuuksissa. Jäsenmaksu on 6 euroa vuonna 2012 ja se on perhekohtainen. Osallistuminen toimintaan ei kuitenkaan velvoita jäsenyyteen. Jäsenmaksu on voimassa kalenterivuoden.

LIIKUNTA

Kevätkauden jumpat
9.1.-29.4.2012

Riihipellon päiväkoti, Krakankuja 5
ma 18.05-19.00 Niska-selkä jumppa
ma 19.05-20.00 Tehotreeni
ti 17.30-18.10 Temppukoulu 4-6v
ti 18.15-19.10 Bailatino
ti 19.15-20.10 Latin Dance
to 17.30-18.10 Taaperojumppa 1-2v
to 18.15-19.00 Temppukoulu 3-4v
to 19.05-20.00 Zumba

Point Y.E.S. päiväkoti, Hagelstamintie 1
ke 18.45-19.40 Zumba
ke 19.45-20.40 Pilates

Point, Hagelstamintie 1
la 10.00-10.55 Zumba/Body
la 10.15-11.00 Show dance 10-14v
su 16.15-17.00 Perhejumppa 1-3v
su 17.05-18.00 Kiinteytys

Veromäen koulu, Veromiehentie 2
ti 19.00-19.55 Body
ti 20.00-20.55 Pilates
su 10.00-10.55 Body
su 10.15-11.00 Baletti 4-6v
su 11.00-11.55 Body+Core
su 11.05-11.50 Nykytanssi

Hinnat
Nuoret, lapset ja perhejumppa 60e/kausi. Aikuiset 6e/krt, 60e 1xvko/kausi, 80e 2xvko/kausi, 110e anytime/kausi, 10x45e. Voit maksaa myös Smartum-, Virike liikunta- ja kulttuuriseteleillä ja Sporttipassilla. Tunteja ei pidetä koulujen hiihtolomalla vko 8 (20.2. - 26.2.). Ilmoittautuminen tunnin alussa tai 040 750 2477/Päivi taikka paivi.dufvelin@kolumbus.fi. Järjestäjä: Pakkalan asukasyhdistys ry./Fitness&Health

KERHOT

VIIDEN SORMEN PAJAN KÄDENTAITOJEN KERHOT JA ASKARTELUKURSSIT

-

MUU TOIMINTA

KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄKERHO
-

MUSKARI HUOMIO! Muskari toistaiseksi tauolla, opiskeluiden johdosta.

muskari




Kerho- ja liikuntapaikat:
Point, Hagelstamintie 1
Riihipelto, Krakankuja 5
Veromiehen koulu, Veromiehentie 2

Ota meihin yhteyttä:
Puheenjohtaja Päivi Tjäder p. 040-5166099
Varapuheenjohtaja Sinikka Nyholm p. 09-8703370

email:

www:
www.pakkala.org